Käytännön vinkkejä yrityksille tekoälyn etiikan huomioon ottamiseen

  • Posted on: 28 September 2018
  • By: Juho Vaiste

Keskustelu tekoälyn etiikan ympärillä käy kuumana. Olemme löytäneet tärkeimmät kysymykset ja eettiset huolet ratkaistavaksi. Jotkut vanhoista debateista jatkunevat ikuisesti, esimerkiksi keskustelut turvallisuuden ja yksityisyyden suhteesta, supertekoälyn mahdollisuudesta, teknologiafilosofian kritiikistä teknologisoituvaa maailmaa koskien ja positiivisen ja negatiivisen diskriminaation suhteesta. Jotkin etiikan keskustelut ovat tarkoitettujakin ikuisiksi.

Tekoälyn etiikka Suomessa

  • Posted on: 20 June 2018
  • By: Juho Vaiste

Valtiovarainministeriön selonteon tapaamisessa 4.6.2018 pidin esityksen kansainvälisten organisaatioiden suosituksista ja raporteista AI-etiikkaan liittyen. 

Osana tätä esitin pienen yhteenvedon Suomen AI-etiikan kentästä, sisältäen akateemista tutkimusta ja tutkimusryhmiä, selontekoja ja työryhmiä sekä eri organisaatioita, jotka työskentelevät aiheen ympärillä.

Päivitän listaa mieluusti, lisäyksiä saa ehdottaa Twitterissä!

Esittely kaupunkikohtaisesti

Yhteenveto robotiikan ja tekoälyn etiikasta, osa II: raportit, ohjeistukset, strategiat

  • Posted on: 7 May 2018
  • By: Juho Vaiste

Yhteenveto robotiikan ja tekoälyn etiikasta -sarja:

1. Yhteenveto robotiikan ja tekoälyn etiikasta, osa I: lait ja periaatteet
2. Yhteenveto robotiikan ja tekoälyn etiikasta, osa II: raportit, ohjeistukset, strategiat
3. Yhteenveto robotiikan ja tekoälyn etiikasta, osa III: artikkelipoiminnat (tulossa)
 

Tekoälyn etiikka: Tekoäly muuttaa ihmiskäsitystämme ja käsitystämme ihmiselämästä

  • Posted on: 6 May 2018
  • By: Juho Vaiste

Olen samaa mieltä akatemiatutkijan Aku Visalan kanssa. Muutosta on helppo tutkailla viimeisten 15 vuoden aikana tapahtuneen some-murroksen kautta. Tieteellinen tutkimus vähän laahaa perässä, koska tarkkoja raportteja siitä, miten ja mitä kaikkea some on meissä muuttanut, ei ole. Ensimmäisiä tutkimuksia Facebookin koukuttavuudesta sekä vaikutuksesta mielialaan toki on.

Tekoälyn etiikka: talousvaikutukset ja tarvittavat toimenpiteet

  • Posted on: 23 March 2018
  • By: Juho Vaiste

Olen hyvin pessimistinen ajatuksissani siitä, miten tekoäly tulee muuttamaan työtämme ja kadottamaan työtehtäviä. Luulen, että elinaikanani muutos tulee olemaan musertava, vaikka vanhan liberalismin hengessä vielä jaksetaan huutaa, että aina keksitään uutta työtä. Perustan tämän ajatuksen siihen, etten näe mitään syytä, että mitä tahansa olisi automatisoitavissa ja siirrettävissä tekoälylle. Tämä ottaa hetken aikaa, mutta se tulee tapahtumaan silti.

Lyhyesti: kontradiktorinen hyökkäys koneoppimismallia kohtaan

  • Posted on: 20 March 2018
  • By: Juho Vaiste

Yhtenä koneoppimisen edistystä ja turvallisuuskeskustelua haittaavana hakkerointi-/häirintämenetelmänä on kontradiktoriset hyökkäykset.

Näissä esim. kuvantunnistuksessa mallille syötettävää kuvaa muutetaan lisäämällä kohinaa, mikä voi johtaa siihen, ettei malli enää toimi. Usein näissä tilanteissa ihmissilmälle kuva on edelleen selkeästi tiettyä objektia esittävä (tai jopa niin, että ihmissilmä ei tunnista kuvaa muutetun), mutta koneoppimismallit tunnistavat objektin kohinan takia väärin.

Havaintoja Turku AI Weekiltä

  • Posted on: 28 February 2018
  • By: Juho Vaiste

Turku AI Society järjesti yhteistyössä muiden turkulaisten AI-organisaatioiden kanssa ensimmäisen Turku AI Weekin helmikuun alussa. Huh, järjestäminen oli kova rutistus, erityisesti kun huomioi kahden kuukauden aikataulun ja nollabudjetin. Mutta meidän pitää olla enemmän kuin tyytyväisiä siihen mitä saimme aikaan!

Turku AI Week on laaja-alaisin akateemishenkinen tekoälytapahtuma Suomessa. Jo ensimmäisen vuoden jälkeen, odottakaa vain vuotta 2019!

Tapahtumat ja teemat:

Tekoäly vuonna 2017

  • Posted on: 28 December 2017
  • By: Juho Vaiste

Tekoäly oli todella paljon esillä vuonna 2017. Keskustelu vaihteli taloudellisen kilpailukyvyn säilyttämisestä eettisiin ongelmiin ja uhkiin, hurjista tulevaisuudenkuvitelmista realistisiin 10 vuoden skenaarioihin.

Näkyvyys mediassa oli huimaa. Merkittävät tekoälyuutiset maailmalta olivat luettavissa viimeistään parin päivän viiveellä suomalaisista lehdistä. Paljon keskusteluakin saatiin aikaan, kuten Hesarin kategoriasivu näyttää https://www.hs.fi/aihe/tekoaly/.

Sivut