Ruokaa kampuksella ja vähän muuallakin

  • Posted on: 10 January 2014
  • By: Juho Vaiste

Pyhitetään yksi blogiteksti paikalliselle ruoalle, koska se kiinnostaa siellä koto-Suomessa ainakin isovanhempia.

Kampuksella on päivän mittaan siis tarjolla:

aamupala 07:30-09:30
lounas 12:00-14:30
välipala iltapäivällä 16:00-18:00
päivällinen 19:30-21:30 

Ja lisäksi "yömessi" palvelee 23:00-03:00. 

Kuva: Ruokala
 

Aamupalan nauttiminen ruokalassa on jäänyt vielä vähän vähäiseksi, yleensä on jotain huoneessani tai sitten nappaan kanasandwichin ruokakipsasta matkalla luennolla. Mutta tarjolla pääsääntöisesti muroja maidon kanssa ja paahtoleipää joko voilla tai marmeladilla. Joten aika vaatimatonta.

Lounas ja päivällinen noudattelevat aika tiettyä kaavaa: riisiä hieman erilaisissa muodoissa, paria erilaista kastiketta, jonkinlainen lisuke (yleensä perunasta) sekä naan-leipää. Perusruoka on kasvisruokaa, joten kastikkeissa on yleensä joko siemeniä, papuja tai jonkin tyyppistä juustoa proteiininlähteenä. Jälkkäriä on yleensä jonkinlaista, mutta aika makeita ja outoja itselleni, niin jää välistä. Ruoaksi saa tilattua myös lihaversiot, mutta ne tilataan mystisen internet-varausjärjestelmän kautta etukäteen. 

Ruoka on ihan ok, mutta puuduttavaa pidemmänpäälle. Intialaiskaveri kysyi jo ensimmäisellä viikolla, että joko olette kyllästyneet ruokaan. He kuulemma syövät aika paljon ruokakipsoista ostettua ruokaa tai tilaavat kampuksen ulkopuolelta. Jännä ilmiö paikallisessa asuntolakulttuurissahan on se, että täällä ei tosiaan ole keittiöitä tai muita ruoanlaittomahdollisuuksia.

Kuvat: Aika peruslounas.
 

Välipala on tosiaan suomalaiseen päivällisaikaan tarjottava pieni ruoka. Se tosin vaihtelee hyvin suuresti: joinain päivinä tarjolla on tuoreena ruokalassa valmistettavia kevätrullia tai kasvishampurilaisia, jotka ovat erittän herkullisia! Yleisin snack on kuitenkin jonkinlainen friteerattu pallo, jonka sisällä on jotain ja jota dipataan tuliseen kastikkeeseen. Mutta kyllä välipala se paras ateria täällä on maunsa puolesta yleensä!

Kuva: Ensimmäinen vegeburgerini ja herkullista oli!
 

Yömessi onkin sitten jännempi. Paikallisten vuorokaudenrytmiin sovitettu yömessi palvelee suomalaisittain jännään aikaan. Yömessissä on kuitenkin tosi ruuhkaista juurikin klo 2-3 välillä yöllä, kun moni on tilannut jonkun annoksen ja kaikki tulevat niitä hakemaan. Yömessistä saa tilattua kaikenlaista, ohessa kuva menusta. 

Lisäksi ruokalassa samalla tiskillä kuin yömessi palvelee juotava- ja snacks-tiski koko vuorokauden. Myös kahviautomaatti on käytössä 24/7.

Kuva: Yömessin menu.
 

Ruokakipsat sijaitsee ruokalan vieressä. Kolme paikkaa mistä saa ruokaa: paikallista kebabia, grillattuja sandwicheja, erilaisia täytettyjä rullia, nuudeliannoksia. Lisäksi on kaksi kahvilaa. Hyvää ruokaa näistä saa, harmittavan aikaisin vaan menevät yleensä kiinni. Muistaakseni joskus päivällisen aikana sulkeutuvat (voi johtua myös ulkonaolemisesta ja Lucknown talven yhdistelmästä: eihän tuolla kukaan ole ulkona illan tultua).

Kuva: Ruokakipsat ulkosalla

Näistä siis aamupala, lounas, välipala ja päivällinen kuuluvat ruokalan kuukausimaksuun, joka on 4000 rupiaa eli noin 47e / kk. Kebabit, sandwichit jne. ovat yleensä noin 0,5e / kappale.

 

Bonus-kierros kampuksen ulkopuolelta

Viime viikonloppuna päästiin pitkästä aikaa länsimaisen meiningin makuun, kun matka vei kunnon ravintolaan syömään. Tosi siistiä, tosi laadukasta, "hetken hengähdys" normaalista Intiasta. Italialaiset ja ranskalaiset olivat huumailleet jo pitkään intialaisen viinin perään, ja sitäkin löytyi.

Intialainen viini oli positiivinen yllätys: intialaisten ennakkovaroituksien takia olimme varautuneet jonkinlaisen karahviviinin kokemiseen, mutta kyllä arvioisin, että pullon hinta (laatunsa puolesta) olisi Alkossa 7-8 €! 

Tohina lauantaisessa Lucknowssa oli aikamoista, kuten kuvasta näkyy. Kuitenkin ravintola sijaitse jollain elitistibulevardilla, jolla ei käytännössä kukaan kulkenut. Sellaista intialaista rajanvetoa.
 

Kuva: Intialainen viini ja Lucknown tohina.

 

<< Paluu Intia-blogin etusivulle